Toiminta

ESPOON JULKISTEN JA TEKNISTEN ALOJEN TYÖNTEKIJÄT JHL RY kuuluu jäsenenä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:een. Tavoitteemme on koota kaikki Espoon kaupungin tuntipalkkaiset ja myös kaikki aiemmin kaupungin tuntipalkkaisina työskennelleet yhteen yhdistykseen ja hoitaa heidän ammatillista edunvalvontaansa. Tässä työssä meillä on apuna pääluottamusmiehen luotsaama kattava luottamusmiesverkosto sekä koko joukko työsuojeluasiamiehiä. Yhdistyksen oma neuvotteluryhmä vastaa paikallisten sopimusten solmimisesta ja valvonnasta; tässä työssä sillä on tukenaan yhdistyksen hallitus ja jäsenkokoukset. Luonnollisesti myös liiton palvelut ovat jäsenistömme käytettävissä.

Yhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenkokous, joka kutsutaan koolle vähintään kaksi kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin.

Yhdistyksen hallitus vastaa päätösten toimeenpanosta ja toiminnasta ja on toimistaan vastuussa jäsenkokoukselle. Kesäaikaan juoksevia asioita hoitaa hallituksen keskuudestaan valitsema taloustoimikunta.

Yhdistys järjestää lisäksi jäsenille vapaa-ajan tapahtumia ja koulutusta kysynnän mukaan. Kannattaa myös seurata liiton koulutus- ja vapaa-ajan tarjontaa ja käyttää hyväkseen. Yhdistyksen toimihenkilöt neuvovat mielellään kaikissa yhdistyksen ja liiton toimintaa koskevissa kysymyksissä. Toivomuskaivo -linkin alta voit lähettää postia yhdistyksen hallitukselle.

PDF-tiedostoJHL saannot 2021.pdf (651 kB)
PDF-tiedostoLiitto_Yhdistys_Jäsen_kaavio.pdf (213 kB)
ORGANISAATIOKAAVIO jäsenen suhteesta yhdistykseen (JHL 615), liittoon (JHL) ja keskusjärjestöön (SAK).
PDF-tiedostoTK 2019.pdf (2.3 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2019
PDF-tiedostoTK 2018.pdf (1.3 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2018
PDF-tiedostoToimintakertomus 2017.pdf (2.3 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2017
PDF-tiedostoTK-2016.pdf (8.8 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2016
PDF-tiedostoTK_2015.pdf (2.1 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2015
PDF-tiedostoTK_2014.pdf (2.1 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2014
PDF-tiedostoTK_2013.pdf (2.5 MB)
Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2013
PDF-tiedostoTK_2012.pdf (1.7 MB)
YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Hyväksytty kevätkokouksessa 21.3.2013
PDF-tiedostoTK2011.pdf (1.4 MB)
YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Hyväksytty kevätkokouksessa 29.3.2012

Koska toimintakertomus vuodelta 2011 on tarkoitettu tulostettavaksi 8-sivuiseksi A5-vihkoseksi, ovat sivut ruudulle avattuna hiukan hassussa järjestyksessä; katso sivunumerot tarkkaan lukiessasi.